Onpa jännittävää, TanssiOPEN Stage on tulevana perjantaina. Viime viikolla olleen kenraaliharjoituksen perusteella luvassa on monta hienoa ja erilaista esitystä. Tässä kirjoituksessa käyn läpi omaa soolontekoprosessiani toukokuulta esitysviikolle asti.
Keväällä otin haasteen vastaan ja lähdin tekemään omaa sooloa, joka oli tarkoitus esittää syksyllä töiden taas alettua. Ajatus tuntui samaan aikaan innostavalta ja jännittävältä. En ollutkaan tehnyt itselleni sooloa sitten 2007 vuoden jälkeen. Tanssinopettajan työhön kuuluu koreografioiden tekeminen opetettaville ryhmille. Vuoden aikana tulee koreografioitua yleensä reilu kymmenen esitystä. Nyt asetelma muuttuikin täysin, aihe ja teema pitikin ideoida itselle, samoin liikemateriaali. Myös paikka toi oman lisänsä soolon tekemiseen ja sen esittämiseen: olen toiminut Vinhassa opettajana ja sen on ollut minun pääasiallinen roolini täällä, esiintyjänä olen toiminut aina muualla, en Vinhassa. Nyt rooli vaihtuikin taiteilijan ja esiintyjän rooliin. Se toi oman kivan lisänsä tähän projektiin. Tuntuu kyllä hienolta avata ehkäpä uudenlaista puolta itsestäni, ja rikkoa näiden eri roolien rajoja.
Keväällä pitkän opetuskauden jälkeen huomasin takkini olevan aika tyhjä, mikään idea ei sytyttänyt ja liikkeen luominenkin tuntui väkinäiseltä. Yritin kuumeisesti miettiä: Mikä minua juuri nyt puhuttelee? Mikä teema tai aihe minua itseäni kiinnostaa tällä hetkellä? Mistä minä innostuisin? En halunnut ajatella sooloa näytönpaikkana tai tanssijuuteni esittelynä: - Nyt näytänkin mitä minä olen taiteilijana ja tanssijana. Ajatukset lensivät levottomasti sinne tänne, enkä saanut mistään oikein otetta. Vietin myös paljon aikaa tanssisalissa, välillä tanssin hiki hatussa, välillä taas kyhjötin salin reunassa. - Tuleekohan tästä mitään? Tiedostin kyllä, että luovuus vaatii hengittävyyttä ja vapaata ajatuksen juoksua. -Ainakin minun kohdallani.
Luin jälkeenpäin pitämääni päiväkirjaa, mitä kirjoittelin aina sooloharjoitusten lopuksi. Välillä oli hyviä harjoituksia, jolloin tuntui että sain jostakin kiinni ja seuraavana päivänä kaikki olikin toisin. Tässä kaksi lainausta:
30.5.2018: ”Tein lyhyen sarjan, pitää vielä selventää mutta tuntui ihan OK:lta. Mihin se kuuluu, en tiedä…”
31.5.2018: ” …Olis kiva saada joku idea… **###!!!! ei ideaa, ei inspiraatiota.”
Tiesin jo etukäteen, että näin se menee, turhautumisen, epäilyksen, kiukun ja onnistumisen tunteet heilahtelivat ja saliin mennessä en ikinä tiennyt minkälainen päivä tänään olisi. Huonoinakin päivinä uskoin, että kyllä tästä vielä soolo saadaan. Ehkä oli vain aika jäädä kesälomalle. Lähdin lomalle jännittyneenä, ilman selkeää ajatusta mitä tulen sooloni kanssa tekemään mutta myös luottavaisin mielin: nyt on edessä lomaa, aikaa ajatella ja aikaa olla.
6.8.2018: ” Nyt löytyi aihe! Kappale tuntuu oikealta ja teema puhuttelee täysillä. Pidä siitä kiinni, älä luovuta!! Jee, hyvä Saana!”
Syksyllä töihin palattuani menin saliin innoissani ja luottavaisin mielin. Palaset alkoivatkin heti loksahdella kohdilleen ja salissa oli usein hyviä päivä. Loma oli tehnyt tehtävänsä. Kevään työ ei ollut mennyt hukkaan, idea alkoi kirkastua, löysin soolooni musiikin ja muutenkin olin selkeästi menossa tiettyä suuntaa kohti. Se oli hieno tunne: tässä on nyt jotakin mihin haluan tarttua.
Tästä hetkestä onkin nyt kuusi viikkoa aikaa. Syksyn alku on ollut vuorottelua opetuksien suunnittelussa sekä soolon valmistamisessa. Hektistä aikaa, mutta olen ollut innoissani soolon tullessa valmiiksi pikkuhiljaa. Aina esityksen lähestyessä toivoisi lisää aikaa teoksen valmistamiseen, toisaalta odotan jo innolla tulevaa perjantaita, jolloin koko tämä prosessi saa hienon päätöksen. Jännittävää ja mahtavaa!
- Saana
